Olen nyt viikon ajan pitänyt itseni kiireisenä kaikenmoisella pienellä tekemisellä, mitä on roikkunut tekemättömänä. Tuntuu siis etten ole saanut aikaan juuri mitään vaikka päivät viilettävät ohi ja iltaisin nukkumaan menoaika tulee yllättäen. Moni pikkuasia on kuitenkin joutunut eteenpäin.
Wienin kisoihin pari viikkoa aikaa ja pääsen nauttimaan jälleennäkemisestä tuon omien ajojeni historiallisen velon kanssa. Muistan että olin viimeksi edellisenä päivänä tehnyt kevyen 16 tuntisen työvuoron harjoittelussa paikaten poissaoloani etukäteen. Ensimmäiset polkaisut Wienin velolla olivat tahmeita ja jalat tuntuivat lahinnä tukeilta. Seuraavana päivänä velo tuntui paljon nopeammalta ja ajoin ensimmäistä kertaa 3km alle 4min. Kellotaulussa oli pientä sanomista ja 12 kierroksen jälkeen kun nostin katseeni kellotauluun ja näin ajan 3.58 ja kellon yhä pyörivän ajattelin että jäikö tässä nyt yksi kierros ajamatta, vai mitä ihmettä? Kuulutukset sujuvalla saksalla eivät auttaneet tilannetta yhtään, mutta päättelin kuitenkin tulla pois radalta, mikä siis oli ihan oikein päätelty. Silloisesta kunnostani kertonee jotain että linja-ajo ja pistari ensimmäistä kertaa kansainvälisessä porukassa päätyivät molemmat maaliin 10 sakkiin ja muistaakseni linja-ajon voittaja voitti myös parin kuukauden päästä maailman cupin linja-ajossa hopeaa. Itse taisin lähinnä kekittyä pelon tuoman voiman siirtämistä jalkojen pyörittämiseen, olihan kokemukseni porukassa ajamisesta velolta hyvin vähäiset ja harjoittelumuoto Suomessa marraskuun alussa ei ole ihan lajispesifinen. Cyclocrossarilla kirittely ja velolla pyöriminen kuitenkin tuntuivat tukevan toisiaan ihan hyvin.
Tänä syksynä suhteellisen lämpöisenä pysyneet kelit ja oma motivaatio ovat kuitenkin pitäneet minut tiukasti maantiepyörän päällä. Viikonloppuna maastokisan yleisössä piipahtaminen kuitenkin herätti sen cycloliekin taas hieman eloon. Onneksi mullitteltiin Samun kanssa maantiepyörillä muutama mäki hieman cyclotyyliin mutta ensi viikonloppuna voisi olla harkinnassa koota cyclojengi kasaan ja lähteä ahistelemaan syysilmoja metsään. Tosin samalla toivon että paikka paikoin meno olisin sen verran rauhallista että ehtisin tarkistamaan suppilovahveroiden esiintymistilanteen... Mikään ei ole niin parasta kuin suppilovafferosoppa, hiukan Koskelaskijalla maustettuna ja itse tehty tuore leipä. Se lämmittää mukavasti pienen syksyisen palelunkin jälkeen!
Wienin kisoihin pari viikkoa aikaa ja pääsen nauttimaan jälleennäkemisestä tuon omien ajojeni historiallisen velon kanssa. Muistan että olin viimeksi edellisenä päivänä tehnyt kevyen 16 tuntisen työvuoron harjoittelussa paikaten poissaoloani etukäteen. Ensimmäiset polkaisut Wienin velolla olivat tahmeita ja jalat tuntuivat lahinnä tukeilta. Seuraavana päivänä velo tuntui paljon nopeammalta ja ajoin ensimmäistä kertaa 3km alle 4min. Kellotaulussa oli pientä sanomista ja 12 kierroksen jälkeen kun nostin katseeni kellotauluun ja näin ajan 3.58 ja kellon yhä pyörivän ajattelin että jäikö tässä nyt yksi kierros ajamatta, vai mitä ihmettä? Kuulutukset sujuvalla saksalla eivät auttaneet tilannetta yhtään, mutta päättelin kuitenkin tulla pois radalta, mikä siis oli ihan oikein päätelty. Silloisesta kunnostani kertonee jotain että linja-ajo ja pistari ensimmäistä kertaa kansainvälisessä porukassa päätyivät molemmat maaliin 10 sakkiin ja muistaakseni linja-ajon voittaja voitti myös parin kuukauden päästä maailman cupin linja-ajossa hopeaa. Itse taisin lähinnä kekittyä pelon tuoman voiman siirtämistä jalkojen pyörittämiseen, olihan kokemukseni porukassa ajamisesta velolta hyvin vähäiset ja harjoittelumuoto Suomessa marraskuun alussa ei ole ihan lajispesifinen. Cyclocrossarilla kirittely ja velolla pyöriminen kuitenkin tuntuivat tukevan toisiaan ihan hyvin.
Tänä syksynä suhteellisen lämpöisenä pysyneet kelit ja oma motivaatio ovat kuitenkin pitäneet minut tiukasti maantiepyörän päällä. Viikonloppuna maastokisan yleisössä piipahtaminen kuitenkin herätti sen cycloliekin taas hieman eloon. Onneksi mullitteltiin Samun kanssa maantiepyörillä muutama mäki hieman cyclotyyliin mutta ensi viikonloppuna voisi olla harkinnassa koota cyclojengi kasaan ja lähteä ahistelemaan syysilmoja metsään. Tosin samalla toivon että paikka paikoin meno olisin sen verran rauhallista että ehtisin tarkistamaan suppilovahveroiden esiintymistilanteen... Mikään ei ole niin parasta kuin suppilovafferosoppa, hiukan Koskelaskijalla maustettuna ja itse tehty tuore leipä. Se lämmittää mukavasti pienen syksyisen palelunkin jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti