Otsikosta voinee aistia tyytyväisyyteni SM-kisojen suorituksiini?
Sikäli etä kevään treenit ja tehot ovat osoittaneet että kroppa on paremmassa kunnossa kuin ikinä niin tottahan toki sain jonkin hyvin hyvin sitkeän ja voimakkaan flunssan tähän kesäkuun loppuun. Se alkoi oireilla jo Porvoon ajojen jälkeisellä viikolla mutta äityi sitten Satakunta-ajojen jälkimainingeissa, kehittyen poskiontelontulehdukseksi asti viikonlopun yhteislähtökisoihin. Ja kuin viimeisenä hienoutena tänään, kaksi päivää kisoista; olo alkaa olla 99% normaalista. Loistava ajoitus, ei voi muuta sanoa. Mutta näillä mennään ja ensi vuoteen lisämotivaatiota ainakin :)
Maantieskabailut järjestettiin hauskalla reitillä Turun saaristomaisemissa. Asutusta radan varrella on jonkin verran ja vaikka pääsääntöisesti kaikki sujuikin hyvin ja paikalliset olivat joko päiväunilla aina kisojen ajan tai sitten muuten vaan mukavan lepposia saaristoelämään tottuneita. Pari pientä anarkistiluonteista poikkeusta lukuunottamatta.
Suomalainen kilpapyöräily tuntuu elävän jonkinlaista teini-ikäänsä, koska paljon muutoshenkisyyttä tuntuu olevan ilmassa, mutta tuntuu että monessa kohdassa runnotaan jokin muutos juonittelemalla ja puskaradiolla läpi, sen suuremmin pohtimatta, keskustelematta ja oikeasti päättämättä asiasta. Koska piirit ovat niin pienet, on selvää että luottamustehtävissä olevat ovat toimijoina jossakin seurassa. Tästä huolimatta on ollut järkyttävää huomata kuinka silti vedetään omien puolta ja käännetään koko lajiliiton toiminta tukemaan oman seuran edesottamuksia. Tiedän, että seuratoiminnassa ollaan vapaaehtoisesti mukana ja tehdyn työnmäärä on suuri. Olisikin mielenkiintoista kuulla kansainvälisen lajiliiton mielipiteitä näistä Suomen kuvioista.
SM-kisoissa rikottiin montaa sääntöä, jopa sääntörikkomuksesta annetun sakon määrää. Säännöt ovat samat kaikille, ei ollut käytössä.
Tänä vuonna kilpailumotivaatiota on nakertanut ennätyksellisen paljon erinäköinen kyräily taustalla. Valheellisia tarinoita puskaradiossa, kun halutaan saada tietyt tahot kinaamaan keskenään.. Aivan Emmerdale meininkiä. Luottamustehtävissä olevien kotiinpäin vetäminen on mennyt aivan uskomattomiin sfääreihin ja erityisesti taistelu SM-mitaleista on ollut naurettavaa; alkaen jo alkuvuodesta järjestetyistä Omniumin SM-kisoista, joista kysyin kahdelta neljästä ratajaoksen jäsenestä tammikuun ensimmäisinä päivinä. Kumpikaan ei tiennyt, epäilivät ajankohdaksi kesä-heinäkuuta. Tammikuun lopulla saatiin kilpailukutsu 6viikon päähän, joten kiire tarkistamaan passin voimassaoloa (kisat siis Venäjällä ja passin oltava voimassa 6kk matkan jälkeen) ja viisumien hankintaan. Reilu viikko ennen reissua kerrotaan ettei osallistujia ole tarpeeksi joten kilpailu perutaan. Kisareissu järjestetään mutta sm-tittelistä eivät ainakaan naiset ajaisi (kaksi ilmoittautunutta).
Päätin lähteä Belgiaan avaamaan maantiekauden. Peruin ilmottautumiseni, hankin liput ja hotellit Belgiaan. Siitähän se riemu sitten repesi; sm-tittelistä ajettaisiin sittenkin yhden osallistuja voimin, varma mitali, kunhan starttaa. Yhteislähdöt ajatettiin miesten lähdön joukossa; ei siis edes oikeilla, sääntöjen mukaisilla kilpailumatkoilla. Sm-mitali ja paita jaettiin silti.. Mikä arvo SM-tittelillä on enää? Miksi sen jo ennestään matala arvostus vedetään lajiliiton toimesta vieläkin alemmas? Miksi tähän lajiin kannattaisi kenenkään alkaa panostamaan, jos kilpailijoiden harjoitteluun käyttämää aikaa ja vaivaa arvostetaan näin vähän?
Sikäli etä kevään treenit ja tehot ovat osoittaneet että kroppa on paremmassa kunnossa kuin ikinä niin tottahan toki sain jonkin hyvin hyvin sitkeän ja voimakkaan flunssan tähän kesäkuun loppuun. Se alkoi oireilla jo Porvoon ajojen jälkeisellä viikolla mutta äityi sitten Satakunta-ajojen jälkimainingeissa, kehittyen poskiontelontulehdukseksi asti viikonlopun yhteislähtökisoihin. Ja kuin viimeisenä hienoutena tänään, kaksi päivää kisoista; olo alkaa olla 99% normaalista. Loistava ajoitus, ei voi muuta sanoa. Mutta näillä mennään ja ensi vuoteen lisämotivaatiota ainakin :)
Maantieskabailut järjestettiin hauskalla reitillä Turun saaristomaisemissa. Asutusta radan varrella on jonkin verran ja vaikka pääsääntöisesti kaikki sujuikin hyvin ja paikalliset olivat joko päiväunilla aina kisojen ajan tai sitten muuten vaan mukavan lepposia saaristoelämään tottuneita. Pari pientä anarkistiluonteista poikkeusta lukuunottamatta.
Suomalainen kilpapyöräily tuntuu elävän jonkinlaista teini-ikäänsä, koska paljon muutoshenkisyyttä tuntuu olevan ilmassa, mutta tuntuu että monessa kohdassa runnotaan jokin muutos juonittelemalla ja puskaradiolla läpi, sen suuremmin pohtimatta, keskustelematta ja oikeasti päättämättä asiasta. Koska piirit ovat niin pienet, on selvää että luottamustehtävissä olevat ovat toimijoina jossakin seurassa. Tästä huolimatta on ollut järkyttävää huomata kuinka silti vedetään omien puolta ja käännetään koko lajiliiton toiminta tukemaan oman seuran edesottamuksia. Tiedän, että seuratoiminnassa ollaan vapaaehtoisesti mukana ja tehdyn työnmäärä on suuri. Olisikin mielenkiintoista kuulla kansainvälisen lajiliiton mielipiteitä näistä Suomen kuvioista.
SM-kisoissa rikottiin montaa sääntöä, jopa sääntörikkomuksesta annetun sakon määrää. Säännöt ovat samat kaikille, ei ollut käytössä.
Tänä vuonna kilpailumotivaatiota on nakertanut ennätyksellisen paljon erinäköinen kyräily taustalla. Valheellisia tarinoita puskaradiossa, kun halutaan saada tietyt tahot kinaamaan keskenään.. Aivan Emmerdale meininkiä. Luottamustehtävissä olevien kotiinpäin vetäminen on mennyt aivan uskomattomiin sfääreihin ja erityisesti taistelu SM-mitaleista on ollut naurettavaa; alkaen jo alkuvuodesta järjestetyistä Omniumin SM-kisoista, joista kysyin kahdelta neljästä ratajaoksen jäsenestä tammikuun ensimmäisinä päivinä. Kumpikaan ei tiennyt, epäilivät ajankohdaksi kesä-heinäkuuta. Tammikuun lopulla saatiin kilpailukutsu 6viikon päähän, joten kiire tarkistamaan passin voimassaoloa (kisat siis Venäjällä ja passin oltava voimassa 6kk matkan jälkeen) ja viisumien hankintaan. Reilu viikko ennen reissua kerrotaan ettei osallistujia ole tarpeeksi joten kilpailu perutaan. Kisareissu järjestetään mutta sm-tittelistä eivät ainakaan naiset ajaisi (kaksi ilmoittautunutta).
Päätin lähteä Belgiaan avaamaan maantiekauden. Peruin ilmottautumiseni, hankin liput ja hotellit Belgiaan. Siitähän se riemu sitten repesi; sm-tittelistä ajettaisiin sittenkin yhden osallistuja voimin, varma mitali, kunhan starttaa. Yhteislähdöt ajatettiin miesten lähdön joukossa; ei siis edes oikeilla, sääntöjen mukaisilla kilpailumatkoilla. Sm-mitali ja paita jaettiin silti.. Mikä arvo SM-tittelillä on enää? Miksi sen jo ennestään matala arvostus vedetään lajiliiton toimesta vieläkin alemmas? Miksi tähän lajiin kannattaisi kenenkään alkaa panostamaan, jos kilpailijoiden harjoitteluun käyttämää aikaa ja vaivaa arvostetaan näin vähän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti