Vihdoin!
Mielessä jo useamman vuoden kummitelut haamuraja ajaa 3km alle 3:45 on vihdoin done-listalla.
Parasta tietenkin että se toteutui arvokisoissa, vaikkakaan tuloslistalle se "ei riitä mihinkään", mutta osoittaa että henkistä resurssia suorittaa parastaan, myös paineen alla, on.
Kuten eräs ajamistani suht läheltä jo kauemmin seurannut totesi "ei huono työmatkatempojalta", niin teen täysipäiväisesti ihan muuta kuin treenaan ja huollan kehoa. Ajoin omassa erässäni entistä tiimikaveriani vastaan, joka on nykyisin täysin ammattilainen pyöräilyssä. Hän ei enää edes toimi personal trainerina, keskittyy siis vain ja ainoastaan omaan harjoitteluunsa. Voitin hänet kolmella sekunnilla.
Työelämässä en pahemmin puhu treenaamisestani enkä lenkillä jauha työasioita edes mielessäni. Lillistä sen sijaan jauhan molemmissa piireissä. :)
Toivottavasti omalla esimerkilläni pystyn näyttämään että se on mahdollista. Kuten sanottua, en haaveile ammattilaisurheilijan elämästä. Pidän työstä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa ja vastapainoksi urheilulle, voin keskittyä muihin ihmisiin välillä. Urheilijan elämä nimittäin on hyvin, hyvin, HYVIN itsekästä. Tarkat aikataulut, jotka muuttuvat ja menevät kaiken muun edelle jatkuvasti. Ainoastaan toinen, samassa veneessä oleva voi sen ymmärtää ja hyväksyä keräämättä katkeruutta.
Niin, kausi alkaa olla tässä. One for the road eli omniumia leikitään tänään. Takki ehkä hiukan tyhjä ja kurkkukin snadisti kipeä mutta josko sitä menisi pitämään kivaa radalle.
Ensi kausi..onko sitä?
Plääni on, se on paljon erilainen kuin ennen, vielä muutama viikko, kunnes parin oven avautuminen tai sulkeutuminen selviää ja sitten tiedän kuinka kirkkaasti näen ensi kauden ja onko se kahden pyörivän pyörän päällä kuinka paljon.
Kuten sanottu jäätelöaltaiden metsästämisestä tämä on alkanut ja nyt ne jäätelöaltaat saavutetaan Suomen ennätysvauhdilla. ;)
Tuo Suomen ennätys ei olisi ollut mahdollista ilman Suomen nopeinta ja parasta huoltaja-valmentajaa, Samua. Sitä ei voi käsittää kukaan, mikä tieto määrä ja halu oppia uutta tuosta tampereen aksenttia höpöttävästä pyöräkauppiaasta löytyy! Hänen kontaktit ja tietotaito ja selvityskyky ovat iso osa tuota aikaa. Vilpittömästi, suunnattomasti kiitollinen hänen avusta, tuesta, kannustuksesta ja uskosta minuun; pullukkaan työmatkatempojaan. Samoin kaikille jotka siviilielämässä ovat auttaneet Lillin hoidossa (Lilli kuitenkin hoitaa minun psyykettä kaikista parhaiten) ja joutuneet joustamaan omissa suunntelmissaan minun aikataulujen takia!
Mielessä jo useamman vuoden kummitelut haamuraja ajaa 3km alle 3:45 on vihdoin done-listalla.
Parasta tietenkin että se toteutui arvokisoissa, vaikkakaan tuloslistalle se "ei riitä mihinkään", mutta osoittaa että henkistä resurssia suorittaa parastaan, myös paineen alla, on.
Kuten eräs ajamistani suht läheltä jo kauemmin seurannut totesi "ei huono työmatkatempojalta", niin teen täysipäiväisesti ihan muuta kuin treenaan ja huollan kehoa. Ajoin omassa erässäni entistä tiimikaveriani vastaan, joka on nykyisin täysin ammattilainen pyöräilyssä. Hän ei enää edes toimi personal trainerina, keskittyy siis vain ja ainoastaan omaan harjoitteluunsa. Voitin hänet kolmella sekunnilla.
Työelämässä en pahemmin puhu treenaamisestani enkä lenkillä jauha työasioita edes mielessäni. Lillistä sen sijaan jauhan molemmissa piireissä. :)
Toivottavasti omalla esimerkilläni pystyn näyttämään että se on mahdollista. Kuten sanottua, en haaveile ammattilaisurheilijan elämästä. Pidän työstä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa ja vastapainoksi urheilulle, voin keskittyä muihin ihmisiin välillä. Urheilijan elämä nimittäin on hyvin, hyvin, HYVIN itsekästä. Tarkat aikataulut, jotka muuttuvat ja menevät kaiken muun edelle jatkuvasti. Ainoastaan toinen, samassa veneessä oleva voi sen ymmärtää ja hyväksyä keräämättä katkeruutta.
Niin, kausi alkaa olla tässä. One for the road eli omniumia leikitään tänään. Takki ehkä hiukan tyhjä ja kurkkukin snadisti kipeä mutta josko sitä menisi pitämään kivaa radalle.
Ensi kausi..onko sitä?
Plääni on, se on paljon erilainen kuin ennen, vielä muutama viikko, kunnes parin oven avautuminen tai sulkeutuminen selviää ja sitten tiedän kuinka kirkkaasti näen ensi kauden ja onko se kahden pyörivän pyörän päällä kuinka paljon.
Kuten sanottu jäätelöaltaiden metsästämisestä tämä on alkanut ja nyt ne jäätelöaltaat saavutetaan Suomen ennätysvauhdilla. ;)
Tuo Suomen ennätys ei olisi ollut mahdollista ilman Suomen nopeinta ja parasta huoltaja-valmentajaa, Samua. Sitä ei voi käsittää kukaan, mikä tieto määrä ja halu oppia uutta tuosta tampereen aksenttia höpöttävästä pyöräkauppiaasta löytyy! Hänen kontaktit ja tietotaito ja selvityskyky ovat iso osa tuota aikaa. Vilpittömästi, suunnattomasti kiitollinen hänen avusta, tuesta, kannustuksesta ja uskosta minuun; pullukkaan työmatkatempojaan. Samoin kaikille jotka siviilielämässä ovat auttaneet Lillin hoidossa (Lilli kuitenkin hoitaa minun psyykettä kaikista parhaiten) ja joutuneet joustamaan omissa suunntelmissaan minun aikataulujen takia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti